ASTU KUVAAN! – Välähdyksiä Eva Cederströmin taiteesta ja elämästä

Eva Cederströmin ateljeessa on hiljainen, intensiivisen keskittynyt maalaushetki. Istun taitelijan mallina lukemassa ranskankielistä kirjaa harmaassa asussa. Sekä kirjan että asun on taitelija valinnut. ”Harmaasta saa kauniita sävyjä”, hän sanoo. Eräänä päivänä yllättää kysymys: ”Pidättekö Chagallista?” Chagall on lempitaiteilijoitani kuten on Eva Cederströminkin, käy ilmi. Harmaanvihreälle taustalle taulun oikeaan yläreunaan ilmestyy seuraavaan istuntokertaan mennessä detalji Marc Chagallin vuonna 1915 maalaamasta Syntymäpäivästä. Rakastuneet Marc ja Bella leijailevat katon rajassa Bellan kankailla koristelemassa Marcin huoneessa. Taiteilijoita yhdistävät kadotetut ”sielunmaisemat”, Chagallilla Vitebsk ja Cederströmillä Terijoki ja Viipuri. 

Myös kuvanrakentamisesta löytyy yhteisiä piirteitä, Eva Cederström on vain pidättyvämpi ja väripaletiltaan askeettisempi. Kirjan ja maalauksen otan mielihyvin tunnuksikseni, vaikkei teos julkinen muotokuva olekaan. Maalaustapahtuman jälkeen pohdimme molempia kiinnostavia aiheita: viipurilaisuutta, venäjän kieltä ja kirjallisuutta. Maalaus saa nimen Lukeva nainen.

Se on Lallukan ateljeessa syntynyt kuva vuodelta 1992, yksi Eva Cederströmin maalaamia viimeisiä muotokuvia. Siitä välittyy levollisuus, joka ateljeessa vallitsi. Taitelijaan minut oli tutustuttanut opettajani, sisustusarkkitehti ja valaisinmuotoilija Lisa Johansson-Pape.

”Kun maalaa, pitää muistaa, että omasta sielusta tulee maalaukseen jotakin, joka antaa sille sisällön. Taulun tulee syntyä ja kukoistaa ikään kuin se olisi elävä.” Marc Chagall

Muotokuvia ja omiakuvia

Muotokuvat ovat yksi Eva Cederströmin (1909–1995) taiteen keskeinen alue. Hän on maalannut tilausmuotokuvia niin kirjailijoista, lääkäreistä, talouselämän vaikuttajista kuin yliopistoväestäkin. ”Kaikkiin kuvattaviin ei synny hyvää yhteyttä”, Eva Cederström kertoo, ”mutta muotokuvasta voi silti tulla onnistunut.” Hyvää ystävää tai sympaattista ihmistä on taiteilijan mukaan joskus vaikeampi maalata kuin vierasta ja etäistä. 

Omakuvien sarjat ovat aina kiinnostavia ja usein sykähdyttäviä. Ne ovat taiteilijan peili, tutkielmia, joita ei välttämättä ole maalattu myytäviksi. Myös Eva Cederström piti osan omakuviaan ateljeessaan. Kuvat heijastavat kahdella tasolla taiteilijuuden kehitystä: kutsumuksestaan tietoisen, mutta keinoistaan epävarman taideopiskelijan kasvua oman luonteensa ja käsialansa löytäneeksi taiteilijaksi 1930-luvulta 1960-luvulle. Suuret vakavat silmät katsovat tutkivasti, ehkä kriittisesti mutta myös hyväksyvästi nuorta ihmistä ja myöhäisemmissä kuvissa menestynyttä ja arvostuksensa ansainnutta maalaria. Varhaisia piirustuksia, pastelleja ja vesiväritöitä seuraavat varmaotteiset kubisoivat värisommitelmat öljyvärillä. Eva Cederströmin omakuvia löytyy muun muassa Kansallisgalleriasta, Lappeenrannan museosta, Lönnströmin taidemuseosta, Taidekoti Kirpilästä ja Pro Artibus -kokoelmasta Tammisaaressa.

Omakuvasarja 1932–1966

”Kiinnostus omakuvaa kohtaan vaikuttaisi kumpuavan erityisesti Cederströmin kiinnostuksesta itsensä kehittämiseen ja itsereflektiivisyyteen. Cederström liittää kirjoituksissaan itsetutkistelun, vapautumisen ja nöyrän suuruuden etsimisen omakuviin ja näkee omakuvat taiteilijan persoonallisuuden heijastumana.” Sandra Lindblom

”Käsitykseni työnteosta alkoi muodostua varhaislapsuudessa katsellessani äitini toimia Lallukan taiteilijakodissamme maalaustelineen, paletin ja työpöydän ääressä: se oli värien sekoittamista pigmentistä ja eri tuubeista, kankaiden pohjustamista ja pingottamista, nupien ja kiilojen hakkaamista kiilakehyksiin, fiksatiivin suihkuttamista pastellivärien kiinnittämiseksi, pensseleiden pesemistä, passe-partout-pahvin leikkaamista Stanley-veitsellä – ja tietenkin maalaamista.” – –  ”Istuin hänen mallinaan kymmeniin töihin. Se oli myös äidin tapa olla kanssani.  – –  Maalarin mallina oleminen on aivan erityinen kokemus. On opittava näkemään itsensä ensin toisena ja sitten toisen tulkintana.”  Kanerva Cederström

Lallukkaan

Lallukan taiteilijakotiin Eva Cederström muutti äitinsä ja pienen tyttärensä kanssa vuonna 1954. Pääsy taiteilijakotiin ratkaisi monivuotiset ateljeeongelmat. Sittemmin Eva Cederström työskenteli ja asui rakennuksessa kolmessa eri asunnossa tai ateljeeasunnossa. Lallukassa Eva Cederström asui elämänsä loppuun saakka. Taiteilijakodin perusta on viipurilaisen tukkukauppiaan ja mesenaatin Juho Lallukan (1852–1913) ja hänen puolisonsa Marian (1858–1923) testamentti: taiteenharjoittajille oli tarpeen luoda turvapaikka, missä saattoi häiriöttä keskittyä oman taiteenalansa ja lahjojensa kehittämiseen. Testamenttiin kirjattu ratkaisu sijoittaa rakennus pääkaupunkiin oli Viipurin menetyksen myötä kauaskantoinen. 

Varhaiseen funktionalistiseen tyyliin suunniteltu rakennus kauniine värikkäine sisätiloineen valmistui vuonna 1933 Apollon kallioille Etu-Töölöön arkkitehtina Gösta Juslén. Se suojeltiin rakennusperintölailla 2012. Rakennuksessa sijaitsee 56 huoneistoa kuvataiteilijoille, näyttämötaiteilijoille ja säveltaiteilijoille. Yhteisille tapahtumille juhlasali tarjoaa komeat puitteet. Sali toimii myös tilausravintolana 90 hengelle. Suuri peruskorjaus toteutettiin 2012–2016 arkkitehtina Simo Freese. Karjalais- ja viipurilaistaustaiselle, suurelle musiikin ystävälle Eva Cederströmille Lallukka oli työ- ja asuinpaikkana mitä sopivin. Häneltä tilattiin taitelijakotiin myös Maria Lallukan muotokuva vuonna 1983 Eero Järnefeltin maalaaman Juho Lallukan muotokuvakopion viereen.

Taidemaalari Tero Laaksonen on kirjassa Lallukka, elämää taiteilijakodissa muistellut Eva Cederströmin ateljeen hienostunutta tunnelmaa ja siellä käytyjä inspiroivia ja kipinöiviä keskusteluja. Taiteilijan itsenäisyys, älykkyys, sivistys ja herkkyys tekivät nuoreen kollegaan vaikutuksen. Laaksoselle tarjottiin Eva Cederströmin kuoltua 1995 tämän ateljeehuoneistoa. Miten nostalgiselta tuntui katsella ateljeeta, jossa ei enää ollut Evan flyygeliä, Laaksonen on sanonut. Hän ei tehnyt mitään muutoksia, ei edes maalannut seiniä. Eteisen lattia vain entistettiin alkuperäiseksi 1930-luvun mustavalkoruudulliseksi kaakelilattiaksi. Sinne sijoitettiin tyttären piano. ”Evan ajalta tuttu musiikki sai taas soida tilassa.”

Maisemamaalausta ja opetustehtäviä

Eva Cederström oli opiskellut Viipurin Taiteenystävien piirustuskoulussa vuosina 1930–1933. Viipurin Taiteenystävien kokoelmassa on kolme hänen maalaustaan, kaksi maisemaa ja asetelma. Niiden kautta voi tutkia eri puolia ja vaiheita taitelijan elämässä.

Maisema Kilpisjärveltä vuodelta 1951 on voimakkaasti hahmoteltu vihreäsävyinen näkymä Lapista. Sommitelmassa vasemmalla seisoo tumma kivinen Saana-tunturi, etualalle tien varrelle on viitteellisesti maalattu lehtipuita käkkyräisine oksineen ja taustalla kohoaa mahdollisesti Iso-Jehkas-tunturi. Opettaja William Lönnbergin vaikutusta Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun opiskeluajoilta 1933–1937 voi vielä tunnistaa teoksessa. Lapin maisemaa kuvaava taulu viittaa myös Eva Cederströmin monivuotiseen opetustyöhön, ensin kesäkursseilla ja taideleireillä Lapissa, Kolilla, Kuopiossa ja Korpilahden kauniissa maisemissa 1950-luvulta alkaen. Maisemat pysyivät Eva Cederströmiä kiinnostavina aiheina koko uran ajan. Varsinkin meri- ja laiva-aiheiset tutkielmat sinisen eri sävyissä tulivat myöhemmin korostumaan. 

”Taiteilija pelkistää aiheensa äärimmilleen, mutta hän ei ole kuitenkaan koskaan kaavamainen. Tyyli ei ole leimannut hänen taidettaan, vaikka siinä on tyyliä, niin kuin aina taiteessa, jota leimaa persoonallisuus.” Sigrid Schauman

Opetustyö oli aluksi taloudellisesti tärkeää, mutta myös taitelijalle itselleen antoisaa. Vakava suhtautuminen niin opetustyöhön kuin omaan työhön oli Eva Cederströmille tyypillistä. Hän on kertonut, että oma opiskeluaika oli hänelle elämän tärkeintä aikaa. Vaikka taideleiriläiset olivat enimmäkseen harrastajia, joukossa oli myös taiteeseen intohimoisesti suhtautuvia. 

Lapissa asui myös Eva Cederströmin hyvä ystävä, kirjailija Annikki Setälä. Hän alun perin kutsui Eva Cederströmin Rovaniemelle Seitapiirin kuvataideopettajaksi. Vapaan taidekoulun opettajana Eva Cederström oli jo toiminut yhden lukukauden ajan 1947–1948. Opetustoiminta huipentui Suomen Taideakatemian koulun koeluokan opettajan virkaan kolmena kolmivuotiskautena 1965–1974. Kaksi vuotta hän toimi myös koulun vararehtorina, ensimmäisenä naisena tehtävässä. Leena Luostarinen, Marika Mäkelä ja Hannu Väisänen muiden muassa olivat Eva Cederströmin oppilaita.

Omasta opinahjosta, Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulusta (perustettu 1848), oli tullut Suomen Taideakatemian koulu vuonna 1939. Myöhemmin oppilaitos tuli tunnetuksi Kuvataideakatemiana. Vuodesta 2013 Kuvataideakatemia on ollut osa Taideyliopistoa yhdessä Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun kanssa.

Asetelmia, matkoja ja saarielämää

Kankaita vuodelta 1963 on voimakkaasti abstrahoiden maalattu asetelma, väriskaalanaan mustan, harmaan, valkoisen, sinisen ja ruskean sävyt. Kankaiden pintastruktuurien sijasta teoksessa on tutkittu suuria muotoja kuin lohkareita ja sitä, miten väri liittyy toiseen. Eva Cederströmin taidetta on luonnehdittu voimakkaaksi, lujaksi ja selkeäksi. Siitä tämäkin Paul Cézanneen viittaava teos todistaa. Usein Cederströmin asetelmat muodostuvat esineistä, joten ainoastaan tekstiileistä rakentunut Kankaita-teos on harvinainen poikkeus. 

”Asetelmissa minun täytyy aina ajatella enemmän sommittelua kuin maisemissa, tai ainakin rakentaa maalaus kokonaan toisella tavalla.” Eva Cederström

Lehtipuita veden ääressä vuodelta 1964 on valoisa, kevyellä kädellä tehty näkymä maisemaan. Kuvapinnan etualalla kasvaa hoikkarunkoisia puita harmaanvihreine latvuksineen sinistä vettä, siihen heijastuvaa taivasta ja tyyliteltyjä vuoria vasten. Kuva on yksinkertainen, selkeän kubistinen sommitelma, ”hillityn kohtuullinen” väristä ja valosta rakentuva maisema. Näkymä on mahdollisesti joltakin etelän matkalta. Sama aihe ja samoja elementtejä sisältää 1950-luvun teos Daphne, nimestä päätellen näkymä Kreikasta. ”Valo on tärkeintä maailmassa”, on Eva Cederström korostanut jo 1949.

”Kubistiset piirteet tulevat yhä olennaisemmiksi 1960-luvun alussa. Tämän ’kubismin’ edellytykset ovat itse asiassa sisältyneet hänen maalauksiinsa jo huomattavasti varhaisemmassa vaiheessa. Muotokuvissa ja maisemissa sen havaitsee kuvapinnan koruttomuutena ja selkeytenä.” C-J af Forselles

Matkat olivat Eva Cederströmille mieluisia. Ennen sotaa hänellä ei ollut mahdollisuutta matkustaa opiskelemaan ulkomaille, toisin kuin joillakin opiskelijatovereilla, mutta 1950-luvulta alkaen hänestä tuli todellinen maailmanmatkaaja. Opinnot 1951–1952 Pariisissa ja matkat kohteinaan Ruotsi, Tanska, Norja, Ranska, Neuvostoliitto, Italia, Espanja, Kreikka, Egypti, Yhdysvallat ja Kanada ja antoivat uusia vaikutteita omaan työhön ja avarsivat maailmankuvaa. Vilkkaan ja seurallisen Eva Cederströmin monipuolinen kielitaito tuli käyttöön.

Nuoret taideopiskelijat Eva Cederström ja Tove Jansson (1914–2001) olivat keväällä 1936 kiivenneet nauttimaan auringosta Tähtitorninkatu 4:stä vuokraamansa yhteisen työhuoneen talon katolle. He olivat katselleet aavalle merelle ja haaveilleet vapaudesta ja matkoista ulkomaille. Nuoruusvuodet Terijoella tekivät Eva Cederströmistä meren ihailijan. Siellä hän myös tutustui taiteilijayhteisöön Colliandereiden Villa Golickessa. Molemmilla haaveet matkoista toteutuivat, kun he tahoillaan matkustelivat sodan jälkeen maailmalla. Kumpikin vietti myös paljon aikaa meren keskellä saaristossa, Eva Cederström tyttärensä, äitinsä ja sisarensa Liisa Krohnin perheen kanssa Kustavin Lypertössä ja Tove Jansson taidegraafikko Tuulikki Pietilän kanssa Sipoon Klovharussa. Arkkitehti Raili Pietilä oli piirtänyt Klovharun pienen tuvan. Reima ja Raili Pietilä olivat suunnitelleet myös Lypertön ateljeen. Vihjeen Kustavin Naution kalastajatilasta ja sen rakennuksista Eva Cederström sai ystävältään Annikki Setälältä, jolla oli talo vastapäisellä saarella. Onnistuneen muotokuvatilauksen palkkio käytettiin 1958 tilan hankintaan. 

Eva Cederströmin sisarentytär, taidemaalari ja -graafikko Inari Krohn kirjoittaa viehättävässä teoksessaan Muusa kirjahyllyssä: ”Evalla oli taito luoda ympäristöjä, jotka olivat jollain ihmeellisellä tavalla nautittavia ja harmonisia. Värit ja pienet yksityiskohdat loivat esteettisen kokonaisuuden kaikissa paikoissa, jonne hän asettui. – – Eva punamultasi yksin vanhan mökin. Hän oli täynnä intoa. Tuvan lattia maalattiin punaiseksi, ikkunanpielet tummansinisiksi. Seinät olivat ikivanhaa mustunutta hirttä. Kamari laudoitettiin. Sinne ja tupaan tuli sivusta vedettävät puusohvat. Tupaan tuotiin pitkä paksusta lankusta tehty pöytä ja pitkät penkit, tummanvihreä talonpoikaiskaappi.” 

Ateljeen rakentamisesta Inari Krohn kertoo: ”Parin vuoden päästä Eva aloitti suururakan. Vanha navetta purettiin, ja sen paikalle alettiin rakentaa ateljeeta. Ateljeen suunnittelivat Reima ja Raili Pietilä. Hirret olivat vanhasta riihestä. Niissä oli ihmeen hieno tumma patina. – – Ateljeen katto oli korkealle. Kaksi kuusiruutuista ikkunaa oli pohjoiseen, merelle päin, yksi oli metsän puolella ja korkealla länsipäädyssä oli iso kolmionmuotoinen ikkuna katonrajassa. Eteisen toisella puolella oli Evan pieni makuuhuone, jonka hirsiseinät hän maalasi valkoisiksi. Sen vieressä oli varasto. Ylhäällä oli vielä tilava parvi, jonne mahtui myös nukkumaan.”

Eva Cederströmin taide tutkimusaiheena

Tutkimusaiheena Tove Jansson on ollut Eva Cederströmiä onnekkaampi: hänestä on julkaistu väitöskirja ja monta muutakin kirjaa. Eva Cederströmin taiteesta on kyllä näyttelyiden yhteydessä toimitettu näyttelyluetteloita. Viimeisen, 80-vuotisnäyttelyn, yhteydessä julkaistu kirja Eva Cederström, Taiteilijan henkilökuva, on Riitta Konttisen haastatteluihin ja taitelijan lehtileikearkistoon perustuva teos on vuodelta 1989. Virkistävän kriittinen suhtautuminen elämäkerrallisen tutkimuksen käytäntöihin on Sandra Lindblomin pro gradu Helsingin yliopiston taidehistorian laitokselle 2020: Minun on mentävä eteenpäin, Eva Cederströmin taiteilijuuden muodostuminen 1920- ja 1930-luvuilla.Isä-myytti, Karjala-nostalgia ja taiteilijoiden tapa rakentaa itse itsestään tarinaa saavat siinä tuuletusta. Tutkimus perustuu Cederströmin Kansallisgallerian arkistossa sijaitsevaan aineistoon, sen järjestämiseen ja tutkimiseen ja vertailemiseen muun lähdeaineiston kanssa. Päiväkirjamerkinnät ja omaelämäkerralliset muistiinpanot ovat Lindblomin mukaan taiteilijan itsemäärittelyyn liittyvinä kiintoisinta materiaalia. Mappeja on 1,5 metriä. Tätä aineistoa taitelija ja myöhemmin hänen tyttärensä, elokuvaohjaaja Kanerva Cederström lahjoittivat Kansallisgallerialle. Taidehistorioitsijoita odottaa runsas tutkimusaineisto.

Eva Cederströmin taideteoksia on Kansallisgalleriasta alkaen monissa museoissa ja yksityisissä kokoelmissa. Kalevala-aiheita, Kreikan mytologiasta innostusta saaneita sekä musiikkiaiheisia teoksia ja myös lapsimuotokuvia liikkuu joskus myös taidehuutokaupoissa.

Taiteilijanaisista paljon kirjoittanut taidehistorian professori emerita Riitta Konttinen luonnehtii kirjassaan Täältä tullaan! Naistaitelijat modernin murroksessa: ”Lamasta huolimatta taide-elämään tuli 1930-luvulla yhtä paljon naisia kuin kymmen- ja kaksikymmenluvuilla yhteensä. – – Vain harva näistä naisista on noussut laajempaan tietoisuuteen. Joukossa oli kuitenkin useita vahvoja, uusiin taideaatteisiin syvästi perehtyneitä taiteilijoita, kuten Ina Colliander, Tove Jansson, Tuulikki Pietilä, Sylvi Kunnas, Helmi Kuusi, Essi Renvall ja aivan vuosikymmenen lopulla debytoineet Eva Cederström ja Gunvor Grönvik. Heidän tuotantonsa kertoo kaikesta muusta kuin innottomuudesta ja näköalattomuudesta, joita on pidetty 1930-luvun taiteelle ominaisina. – – ”

Riitta Konttinen jatkaa: ”1940-luku olikin modernismin murrosvaihe, samoin kuin olivat olleet 1910- ja 1920-luvut. Silloin oli opittu uuden taiteen erilaisia ilmaisumuotoja ja -mahdollisuuksia, nyt kypsyi erityisesti monimuotoinen ekspressionismi. Nelikymmenluku on joskus nähty myös samantapaisena naisten esiinmarssin vuosikymmenenä kuin aikaisemmin 1880-luku, jolloin taiteen kentälle tuli yhtaikaa suuri joukko nuoria naisia.” 

Me olimme kaksinkertaisia väliinputoajia, Tuulikki Pietilä on toisaalta todennut. Sota katkaisi koulutusmahdollisuudet ja ”sodan jälkeen emme enää olleet nuoria”. Sodanjälkeinen aika toi uusia suuntauksia. Eva Cederström, kuvanveistäjä Helvi Hyvärinen ja graafikot Helmi Kuusi ja Tuulikki Pietilä muodostivat löyhän Marbella-ryhmän, jota yhdisti ystävyys ja opiskelu Ranskassa tai Espanjassa.

Elämänasenteesta

Ihminen tarvitsee kehittyäkseen vastuksia, Eva Cederström on sanonut. Niitähän Eva Cederströmillä riitti, alkaen isän kuolemasta, kun Eva oli vasta kolmivuotias, taloudellisiin vaikeuksiin, jotka ahdistivat lapsuudenkodissa äidin ja kolmen lapsen perhettä pitkään. Sota-aika, Karjalan ja Viipurin kodin menetys, veljen katoaminen sodassa ja taideopiskelun katkonaisuus sekä ateljeiden ja materiaalien puute eivät häntä murtaneet. Oli ansaittava, käytävä päivätöissä, oli tuettava perhettäkin. 

”Voisin antaa kaikki saadakseni yksin maalauksella elää.” Nuoren Eva Cederströmin huokauksenomainen päiväkirjamerkintä 29.3.1938 kertoo raskaasta arjesta mutta väkevästä kutsumuksesta. Eva Cederström säilytti kuitenkin intohimonsa maalaamiseen. Hän kehittyi, niin taiteessaan kuin ihmisenäkin, ja löysi oman tiensä. Jo lukuisat taiteilija-apurahat saatuaan ja palkinnot voitettuaan Eva Cederström sai vuonna 1982 myös professorin arvonimen. Hän oli arvostettu niin taiteilijana kuin uusien sukupolvien opettajanakin. 

Eva Kristina Cederström 
15.9.1909 Tampere – 1.6.1995 Helsinki 
taidemaalari, professori h. c.
Vanhemmat: 
Emil Cederström (1863 Helsinki–1912 Tampere), filosofian tohtori
Katri o.s. Kopsa (1882 Jaakkima–1973 Helsinki)
Tytär:
Kanerva Cederström (s. 1949), elokuvaohjaaja

*

Elokuvaohjaaja Kanerva Cederströmillä on tekeillä elokuva äidistään Eva Cederströmistä valokuvaajana. Taidemaalari ja -graafikko Inari Krohn valmistelee kirjaa Viipurista, oleskelustaan Taidekeskus Salmelan taitelijaresidenssissä Lallukan talossa (nykyisin Pamauksen omistuksessa) ja Viipurissa syntyneistä töistään.

Lähteitä

Keskustelut 1992 Eva Cederströmin sekä 2024 elokuvaohjaaja Kanerva Cederströmin, taidemaalari ja -graafikko Inari Krohnin ja taiteilija Beryl Furmanin kanssa.

C-J af Forsselles 1989: Eva Cederström, 1960–1980-luku, Kuvarunoja, Amos Andersonin taidemuseo, Suomen Taideyhdistys. Näyttelyluettelo.
Juhani Koivisto (toim.) 2017: Lallukka, Koti taiteelle, Parvs.
Riitta Konttinen 1989: Eva Cederström, Taiteilijan henkilökuva, Otava.
Riitta Konttinen 1996: Eva Cederström (1909–1995), taidemaalari, professori, Taidekeskus Salmela. Näyttelyluettelo.
Riitta Konttinen 2017: Täältä tullaan! Naistaitelijat modernin murroksessa, Siltala.
Inari Krohn 2004: Muusa kirjahyllyssä, Kertomus lapsuudesta ja sen lopusta, Gummerus.
Erik Kruskopf 2010: Valon rakentajat, Suomalaista kuvataidetta 1940–1950-luvuilta, SKS.
Marja Lahelma 2020: Lallukka, Elämää taitelijakodissa, Parvs.
Sandra Lindblom 2020: Eva Cederström, Minun on mentävä eteenpäin. Eva Cederströmin taiteilijuuden muodostuminen 1920- ja 1930-luvuilla. Pro gradu -tutkielma, Taidehistorian laitos, Helsingin yliopisto.
Sandra Lindblom 2019: ”I could give up everything to live only for painting” – Eva Cederström’s Career and Artist Identity 1927–39, Finnish National Gallery FNG Research, Issue No. 1.
Jaakko Okker, Simo Kärävä, Anu Seppälä 2002: Lallukka ja Lallukan lapset. Ajatus Kirjat.
Helena Sederström, Saara Solin, Rakel Kallio, Veikko Kallio 2003: Pinx, Maalaustaide Suomessa, Siveltimen vetoja, Weilin+Göös.