Uno Ullberg – Viipurin Taiteenystävien arkkitehti

Viipurin sataman yläpuolella kohoavat vanhat vallit olivat paikka, johon 1890-luvun Viipurin ruotsinkielisen lyseon pojat saattoivat Keisarinkadulta toisinaan livahtaa. Ehkäpä tupakallekin. Silmien eteen avautui huima näkymä Viipurinlahdelle, saaristoon, horisonttiin. Sellainen sai varmasti sauhutellessakin haaveilemaan suuria. Vaan tuskinpa kukaan osasi tuolloin vielä kuvitella, että samoille valleille kerran nousisi taiteen temppeli. Sitäkin vähemmän mieleen lienee juolahtanut, että vallit temppeleineen jäisivät pääsemättömiin Neuvostoliiton puolelle. Tuolloinhan elettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa ja emämaana oli Venäjä.

Edellä mainitun lyseon käynyt Uno Ullberg (1879–1944) jätti synnyinkaupunkiinsa monta näkyvää arkkitehtuurimuistomerkkiä. Mutta sävähdyttävin on tämä valleilla dramaattisesti kohoava valkoinen monumentti, johon on kiivettävä kuin taivasta kohden tai kuin Ateenan Akropoliille: Viipurin taidemuseo ja piirustuskoulu. 

Lokakuun 12. päivänä 1930 käyttöön vihityn museon ja piirustuskoulun arkkitehtuurista on kirjoitettu paljon. Tässä keskityn sen arkkitehtiin Uno Ullbergiin, niihin verkostoihin ja prosesseihin, joiden tuloksena se viimein toteutettiin, sekä Ullbergin tyylivalintoihin. 

Miksi Ullberg?

Vuosikymmeniä haudottu haave Viipurin omasta taidemuseosta kävi toteen 1920-luvun lopulla, kun kaupunki ja Viipurin Taiteenystävät pääsivät yhteisymmärrykseen sen sijainnista ja rahoituksesta. Tärkeästä julkisesta rakennuksesta oli tavallista järjestää arkkitehtuurikilpailu, kuten 1927 Viipurin kaupunginkirjastosta ja Helsingin Taidehallista,¹ mutta nyt ei julistettu kilpailua vaan haluttiin Ullberg. Aluksi onkin kutkuttavaa pohtia, miksi juuri Ullberg.

Ainakaan Ullbergilta ei puuttunut innostusta. Omien sanojensa mukaan hän oli vuosikymmenten mittaan laatinut taidemuseota ja Taiteenystävien piirustuskoulua varten kymmenkunta ehdotusta.² Dokumentteja on kuitenkin säilynyt vain muutamasta. Näitä ovat taidemuseosuunnitelma vuodelta 1909, idea taidemuseosta osana ”monumentaalista paikkaa” 1912 sekä ehdotus Viipurin Taiteenystävien piirustuskouluksi Kirkkokadun (Piispankadun) ja Vahtitorninkadun rajaamalle nk. Pikoffin tontille 1920. Paikka vaihteli, mutta aina oltiin Viipurin vanhassa ytimessä, Linnoituksen kaupunginosassa. 

Tuskin silti Ullbergin henkilökohtainen innostus yksin riitti perusteeksi sille, että juuri Ullberg sai suunnitella Viipurin taidemuseon ja piirustuskoulun. Väitänkin, että olennainen merkitys oli Ullbergin verkostoilla ja aivan ensinnä Viipurin Taiteenystävillä.

Uno astui Viipurin Taiteenystävien piiriin jo 12 vuoden iässä: hän hakeutui piirustuskouluun heti, kun se lokakuussa 1891 avasi ovensa. Koulu toimi tuolloin aivan hänen kotitalonsa liepeillä Juusteninkatu 3:ssa, varapastori Bror Sven Hougbergin perillisten talon yläkerrassa.³ Uno opiskeli koulussa vuoteen 1894 saakka ja palattuaan Viipuriin arkkitehtina 1906 sai sieltä pian pestin sommittelupiirustuksen opettajana.⁴ Eikä aikaakaan, kun Ullberg hyväksyttiin Taiteenystävien johtokuntaan: varajäseneksi 1910, jäseneksi 1915 ja sihteeriksi 1917.⁵ Piirustuskoulua vuodet 1900–1940 johtaneesta taiteilijasta Rurik Lindquististä tuli läheinen ystävä, ja yhteiset ajatukset tuottivat yhteisiä kannanottoja ja hankkeita. Niihin kuuluivat 1917 sanomalehtikirjoitus taidemuseon tarpeellisuudesta ja 1918 ehdotus kunnostaa Kustaa Vaasan ajan tykkitorni, Pyöreä torni kahvila- ja ravintolakäyttöön.⁶

Näin verkosto syntyi

Ullbergin isä oli arvostettu maalausalan yrittäjä, joka tunsi kaikki tärkeät rakentamiseen tavalla tai toisella liittyvät viipurilaiset. Ullbergin suhdeverkoston alkupääoma lieneekin tullut isän kautta. Tämä selittänee ainakin osin sitä, mistä Ullberg sai ensimmäiset tilauksensa: Linnoituksessa asuvilta vakavaraisilta porvarissuvuilta: Hackmaneilta ja Hovingeilta, sittemmin myös Richardteilta, Starckjohanneilta ja Wolffeilta. Lisäksi isä kuului kauppakiltaan, jossa istuivat muiden muassa killan perustaja, vuorineuvos Seth Sohlberg ja lääninarkkitehti Ivar Aminoff,⁷ joka oli myös Taiteenystävien perustajajäseniä, samoin kuin kauppaneuvos Wilhelm Hackman.⁸

Ensimmäisinä kotikaupunkiinsa palanneen arkkitehdin kykyjä kokeilivat Hackmanit. Ilmeisesti esitelmä, jonka Ullberg piti englantilaisista työväenasunnoista Tekniska Klubben i Wiborgin tilaisuudessa marraskuussa 1906, teki vaikutuksen, sillä klubin jäsen Fred Hackman – Wilhelm Hackmanin poika, joka oli myös Taiteenystävien johtokunnan puheenjohtaja – tilasi Ullbergin ja Axel Gyldénin yhteiseltä arkkitehtitoimistolta piirustukset Havin tehtaan työväenasunnoiksi.⁹ Ullbergistakin tuli klubin ja 1919 sen hallituksen jäsen, mikä epäilemättä edisti verkostoitumista, olihan klubin jäsenistö insinöörejä, arkkitehteja, teollisuus- ja liikemiehiä, kaupunginvaltuuston jäseniä ja kaupungin teknillisiä virkamiehiä.¹⁰

Tilaukset eivät loppuneet tähän, vaan Hackmaneista muodostui Ullbergille uskollisia asiakkaita. Jo vuonna 1907 Ullberg sai piirtää – yhdessä Gyldénin kanssa – Hackmaneille Linnoitukseen upean liike- ja asuinpalatsin¹¹ ja 1910-luvulla Fred Hackmanille huvilan Viipurin Kivirantaan. Myöhemmin Hackman & Co tilasi Ullbergilta piirustuksia muun muassa Sorsakosken, Muolaan ja Johanneksen tehdasyhdyskuntia varten.¹²

Eugène Wolffilta, joka oli Viipurin kunnallispolitiikan johtohenkilöitä ja Taiteenystävien perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja, Ullberg sai pienehköjä toimeksiantoja. Sellaisia olivat Harakanhovin vanhan huvilan sisätilojen uudistaminen Wolffin perustaman Tornator Oy:n mailla Vuoksenniskalla 1923–1924 ja Wolffin asuinkartanon Aholan uudistaminen Jääskessä 1924. Toisaalta Wolff oli läheisissä tekemisissä Hackmanien kanssa, niin liike-elämän kuin rouvansa kautta; tämä oli Wilhelm Hackmanin siskontytär.¹³

Kolmas mahtava tuttavuus oli taiteidensuosija E. V. Sellgren, joka kohosi Viipurin seudulla merkittävään asemaan rakennustarvikealalla ja sai 1919 kauppaneuvoksen arvon.¹⁴ Sellgren ja kirjakauppias Victor Hoving tilasivat Ullbergilta ja Gyldéniltä kesällä 1907 piirustukset kauppahallista ja elokuvateatterista, joka rakennettiin jo samana vuonna Punaisenlähteentorille.¹⁵ Muutamaa vuotta myöhemmin Ullberg piirsi Sellgrenille upean huvilan Venäjänsaarelle Viipurin eteläpuolelle. 

Mutta suosijoiden ohella Ullberg vaikutti itsekin aktiivisesti Viipurin kehitykseen. Hän istui 1914–1929 kaupunginvaltuutettuna, mikä loi tilaisuuksia vaikuttaa rakennushankkeiden myönteiseen käsittelyyn kaupungin elimissä, muun muassa julkisivulautakunnan jäsenenä.¹⁶ Epäilemättä Ullbergin vaikutusmahdollisuuksia paransi entisestään se, että kunnallispolitiikassa toimivat myös esimerkiksi Seth Sohlberg, Eugène Wolff, Wilhelm Hackman ja Fred Hackman.

Huomiota kiinnittääkin yhtäältä se, että Ullbergilla oli moninaiset yhteydet liike-elämään ja kaupungin hallintoon, ja toisaalta se, että monilla hänen tärkeimmistä asiakkaistaan oli kytkös Taiteenystäviin tai sen johtokunnan jäseniin. Näin hahmottuu merkittävä taiteiden ja kulttuuriin tukemiseen orientoitunut vaikuttajien verkosto. Asioiden ajamista auttoi varmasti sekin, että Ullbergin uran ensi vuosikymmeninä Viipuri oli noin 30000 asukkaan kaupunki, jonka kulttuuri- ja liikemiespiireissä kaikki tunsivat toisensa. 

Merkitystä täytyi olla myös Ullbergin persoonallisuudella. Hän oli häkellyttävän pidetty ja hyvämaineinen ja näyttäytyi aikalaisten keskuudessa lahjakkaana ja aikaansaavana.¹⁷ Arvostuksesta kertoo sekin, että Viipurin kaupungin teknillisten töiden lautakunta kuvaili Ullbergia vuonna 1932 tarmokkaana, järjestyskykyisenä ja taiteellisesti etevänä ammattimiehenä.¹⁸ Arkkitehtuurihistorioitsija Laura Berger on myös tulkinnut, että Viipurissa olisi toivottu uuden kaupunginkirjaston arkkitehdiksi Alvar Aallon sijasta Ullbergia ja tämän toiveen kariuduttua katsottu taidemuseon suunnittelun lähes itseoikeutetusti kuuluvan Ullbergille!¹⁹

Voikin olettaa, että paljon Viipurin Taiteenystäviä laajemmassa piirissä oli jo etukäteen olemassa vankka näkemys siitä, kuka olisi paras ja sopivin piirustuskoulun ja taidemuseon arkkitehdiksi: Uno Ullberg.

Ensimmäinen taidemuseosuunnitelma

Ullbergin alkaessa opettaa Taiteenystävien piirustuskoulussa 1906 se toimi Vaasankatu 3:ssa lääninrahastonhoitaja B. Lagercrantzin talossa. Koulun käytössä oli kokonainen kerros, johon mahtui myös johtajan asunto, ja iänikuisten öljylamppujen sijaan saatiin piirtää sähkövalojen loisteessa. Tila ei silti riittänyt suurempiin juhliin ja toiminnan kohokohtiin, vuotuisiin taidenäyttelyihin, vaan ne täytyi järjestää anniskeluyhtiön juhlasalissa Harmaidenveljesten- ja Karjaportinkadun kulmatalossa, ”Pirun kirkossa”.²⁰

Tilakysymykset näyttävätkin askarruttaneen Ullbergia. Jo vuonna 1909 hän laati luonnoksen Viipurin taidemuseoksi,²¹ jonka tarpeesta oli keskusteltu myös Taiteenystävien johtokunnassa. Harmittavaa kyllä, Karjala-lehdessä julkaistu rasteroitunut perspektiivipiirustus on ainoa nykyään tiedossa oleva dokumentti siitä, millainen museo Ullbergilla oli mielessä (kts. kuva alla). Kuvasta päätellen arkkitehtia oli ehkä innoittanut Gustaf Nyströmin suunnittelema Turun taidemuseo (1904)²² – ja olihan Ullberg työskennellyt avustajanakin professorinsa toimistossa kesällä 1902, kun taidemuseota suunniteltiin.²³ Mutta vielä suorempana esikuvana pitäisin wieniläisen Secession-ryhmän vuosisadan vaihteen arkkitehtuuria. Siihen viittaavat ehdotuksen ankara symmetrisyys, suuret vaaleat ja koristeettomat seinäpinnat, ikkunoiden ja koristeaiheiden tiukka keskittäminen sekä kattoa koristavat ”korvat”. Yhtäläisyydet taiteilija Gustav Klimtin luonnokseen Secessionin omaa taloa varten (1898) ovat niin silmäänpistäviä, että voisi melkein väittää, että juuri se oli tässä Ullbergin innoituksen lähteenä.

Vuonna 1909 Taiteenystävien johtokunta piti kuitenkin ajankohtaa museon toteuttamiseen taloudellisesti vaikeana.²⁴ Niinpä Ullbergin museoluonnokset tuotiin päivänvaloon vasta Viipurin Taiteenystävien 21. vuosinäyttelyssä 1916–1917. Ne saivatkin runsaasti huomiota lehdistössä. Karjala kommentoi, että Ullberg oli laatinut ”tyylikkään ja siron ehdotuksen”.²⁵ Wiborgs Nyheter kuvaili ”taidepalatsin” luonnoksia laatusanoin ”tilltalande” sekä ”ovanligt stilfulla och förnäma”, ja arvioi, että sellaisesta rakennuksesta voisi tulla ”en prydnad och ära för staden, och en mäktig häfstång för höjande af de konstnärliga intressena i den karelska landsändan och främst på vår ort”.²⁶

Kaupungilla ei ollut resursseja taidemuseon toteuttamiseen, kun taas Taiteenystävien ensimmäisten sääntöjen mukaan yhdistyksen tehtäviin kuului vain piirustuskoulun ja taidekokoelman perustaminen. Taiteenystävät pohtivat silti vuosikokouksessaan, että museohankkeelle voisi kertyä rahoitusta taiteenharrastajien ja jopa arpajaisten kautta. Sellgren ja kauppaneuvos Ferdinand Alfthan luottivat siihen, että sopiva tontti saataisiin kaupungilta. Lääninarkkitehti Allan Schulmanin mukaan museolle oli jopa jo ajateltu paikkaa, jossa Suokatu (nyk. Ulitsa Keppa) liittyi esplanadiin (Torkkelinpuistoon) – eli suunnilleen paikkaa, jonne kaupunginkirjasto 1935 valmistui –, tai mäkeä Pontuksenkadun urheilukentän vieressä, jonka tosin pelättiin olevan liian hallitseva. Hackman mainitsi, että lisäksi oli kiistelty paikasta esplanadin puistossa, missä museon julkisivu suunnattaisiin kauppatorille päin.²⁷ Museoluonnosten asettaminen näytteille sysäsikin liikkeelle lupaavan tapahtumaketjun museon ja piirustuskoulun toteuttamiseksi, mihin palaan tuonnempana. 

Ensimmäinen suunnitelma piirustuskouluksi 

Piirustuskoulun tilaongelma puolestaan oli saanut vuonna 1911 tyydyttävän ratkaisun, sillä koulu oli päässyt upouusiin tiloihin Suomen Yhdys-Pankin uudistamaan liiketaloon, entiseen Ivanoffskien kauppiassuvun taloon Katariinankadun (Linnankadun) ja Torikadun kulmaan.²⁸ Ja kukapa muu tilat olisi suunnitellut kuin Ullberg?

Se, miksi piirustuskoulu sai asettua Suomen Yhdys-Pankin liiketaloon – joka tuli suositun ravintolan mukaan myöhemmin tunnetuksi Lehtovaaran talona –, ajaa jälleen pohtimaan Ullbergin kontaktiverkoston merkitystä. Pankin tapauksessa avaintekijä lienee ollut arkkitehti Gustaf Nyström, joka oli siis ollut Ullbergin professori Polyteknisessä opistossa ja työnantaja Ullbergin toimistoharjoittelussa. Ei olisi ihme, jos Nyström olisi itse suositellut pankille lahjakasta oppilastaan, kun Ivanoffskien talo ja Nyströmin sen viereen piirtämä pankkitalo (1898) kaipasivat uudistamista.²⁹ Ja kukaties Ullberg näki tässä tilaisuuden: kun Ivanoffskien taloa korotettiin kerroksella, sinne mahtuisivat mainiosti niin piirustussalit välttämättömine kattoikkunoineen kuin kanslia ja Lindquistin asunto. Torikadun tiloissa päästiin avaamaan vuosinäyttely jo joulukuussa 1911.³⁰

Arkkitehtonisesti liiketalo sai Ullbergin käsittelyssä harvinaisen elegantit julkisivut, joiden lasi- ja teräsrakenteessa oli oma paikkansa yritysten nimille. Toisen kerroksen ikkunoita varjostava rapattujen koristerenkaiden rivi vie ajatukset yhtäältä Waasan Osake Pankin taloon Helsingin Eteläesplanadilla (1899) ja maalausliike S. Wuorion liiketaloon (1908) Unioninkadulla. Ulkoasun kepeys taas tuntuu viittaavan Wieniin, ennen kaikkea koristerenkaita harrastaneeseen arkkitehtiin Otto Wagneriin, jonka arkkitehtuuria Ullberg oli äskettäisellä Euroopan-matkallaan tallentanut luonnosvihkoonsa.

Piirustuskoulukysymyksen ratkettua onnellisesti Ullberg näyttää keskittäneen voimia paitsi taidemuseon myös ns. monumentaalisen paikan asiaan.

Idea taidemuseosta osana ”monumentaalista paikkaa”

Jo marraskuussa 1911 julkaistiin Wiborgs Nyheter -lehdessä Lindquistin, Fred Hackmanin, Ullbergin ja neljän muun arkkitehdin aloite, jossa kaivattiin Viipuriin kaupunkitaiteellisia kohokohtia. Ratkaisuksi he ehdottivat Torkkelinpuiston ja Aleksanterinkadun risteykseen ”monumentaalista paikkaa”.³¹

Se, mistä monumentaalisessa paikassa konkreettisesti olisi kysymys, selvisi Wiipurin Sanomissa ilmestyneestä asemapiirustuksesta, jonka Berger on uumoillut olleen ehkä Ullbergin käsialaa.³² Monumentaalinen paikka olisi taiteellinen kokonaisuus, johon kuuluisi komea aukio ja monumentaalisia rakennelmia, kuten kirjasto, taidemuseo ja suihkulähde. Aukion avulla voitaisiin myös juhlistaa sitä kaupunginvaltuustossakin käsiteltyä merkkitapausta, että Viipurin läänin liittämisestä muun Suomen yhteyteen oli sata vuotta.³³ Kirjoituksessa otettiin näin kantaa siihen, mitä kaupunki voisi tehdä apteekkari Johan Casimir von Zweygbergin testamenttilahjoituksella (1896) kaupungin kaunistamiseksi.³⁴

Kun kaupunginvaltuusto sai vielä arkkitehti Eliel Saariselta ja Helsingin asemakaava-arkkitehdilta Bertel Jungilta em. paikkavalintaa puoltavan asiantuntijalausunnon, kaupunki julisti 1912 kilpailun monumentaalisesta paikasta. Kilpailuohjelmassa edellytettiin, että ehdotuksissa esitettäisiin aukion laidalle ainakin taidemuseota ja kaupunginkirjastoa. Monumentaalisuutta ei kilpailuehdotuksista – joukossa myös Ullbergin ehdotus – puuttunut, mutta yhtäkään ei katsottu toteuttamiskelpoiseksi,³⁵ ja hanke raukesi.

Ehdotus Taiteenystävien piirustuskoulusta Pikoffin tontille

Palataan nyt vuodenvaihteeseen 1916–1917, jolloin Ullbergin vuonna 1909 laatimat piirustukset taidemuseoksi olivat esillä Taiteenystävien vuosinäyttelyssä. Ne herättivät suurta innostusta, ja jo helmikuun lopussa johtokunnan kokouksessa pohdittiin, mikä olisi sopivin sijainti taidemuseolle ja miten asiaa voisi edistää. Asetettiinpa valiokuntakin hanketta valmistelemaan.³⁶ Yhä lupaavammalta tilanne vaikutti, kun maaliskuun vuosikokouksessa Ullbergista tuli Taiteenystävien johtokunnan sihteeri, Sellgrenistä jäsen ja Alfthanista varapuheenjohtaja kauppaneuvos Fred Hackmanin jatkaessa puheenjohtajana.³⁷ Sama joukko istui näet Viipurin kaupunginvaltuustossa.³⁸

Viipurin Taiteenystävissä kiteytyi myös haave suuremmasta piirustuskoulusta, jolla olisi oma rakennuksensa. Piirustuskoulun paikkakysymys ratkesikin suorastaan yllättävän pian. Ei ole aivan selvää, miten tapahtumat etenivät, mutta vuorineuvos Sohlberg teki jo lokakuussa 1917 Taiteenystäville suurlahjoituksen taidekoulun rakentamista ja ylläpitoa varten. Tiedetään, että taustalla vaikutti Ullberg, sillä lahjoitus perustui hänen laatimiinsa kustannusarvioihin ja luonnoksiin.³⁹ Taidekoulussa oli määrä olla ajanmukaiset piirustus- ja luentosalit, ateljeet ja taideteollisen osaston verstaat sekä asuinhuoneistot koulun johtajalle ja vahtimestarille.⁴⁰ Lahjoitus käsitti myös Vahtitorninkadun ja Kirkkokadun kolmiomaisen kulmatontin 71,⁴¹ jolta piti vain purkaa kauppias Wasili Pikoffin matalat puurakennukset.⁴² Kun Sohlberg jo vuonna 1918 menehtyi, yhdistys sai tältä vielä huomattavan testamenttilahjoituksen.⁴³

Piirustuskoulusuunnitelmasta on säilynyt valokuvia pahvisesta pienoismallista, joka oli esillä koululla tammikuussa 1920 pidetyssä ”rakennustaidenäyttelyssä”.⁴⁴ Valokuvista hahmottuu muurin rajaaman sisäpihan ympärille kiertyvä rakennusryhmä, jota leimaavat ilmeikkäät päädyt ja hollantilaiskatot eli jyrkät, räystäältä kaartuvat katot. Arkkitehtuuri tuo mieleen ruotsalaisen arkkitehdin Carl Westmanin 1910-luvun työt: Tukholman raatihuoneen ja Göteborgin Röhsska Museetin. 1910-luvulla Ullberg näyttääkin olleen viehtynyt aikansa 1600-luvun suurvalta-aikaan viittailevasta ruotsalaisesta arkkitehtuurista. Lokakuussa 1917 Karjala-lehdessä kuvailtiin, että meren puolelle tulisi ”parvekkeita”, joilta käsin oppilaat voisivat havainnoida ja piirtää luonnonvalossa. Piirustusten uutisoitiin olevan lähes valmiit ja Ullbergin neuvottelevan jo Helsingissä asiantuntijoiden kanssa muun muassa valaistusolosuhteiden järjestämisestä.⁴⁵ Rakennuksen toteuttaminen näyttää olleen lähellä.

Museohankekin sai Taiteenystävien piiristä tuulta purjeisiin. Avokätistä rahallista tukea siihen antoivat paitsi Alfthan, Sellgren ja Fred Hackman myös Wilhelm Hackman, Eugène Wolff, kenraalimajuri W. A. Thesleff, jonka puoliso oli 1917 johtokunnan varajäsenenä, sekä kauppaneuvos Fjodor Sergejeff.⁴⁶ Yhdistyksen toiveena oli luovia taidemuseon toteuttaminen kaupungin harteille ja käynnistää niin taidemuseon kuin piirustuskoulun rakentaminen heti kun maailmansota päättyisi.⁴⁷

Toisin kävi. Suomi itsenäistyi joulukuussa 1917, ja sisällissota ja inflaatio lamauttivat hankkeet. 

Ullberg vain ei lakannut haaveilemasta monumentaalisesta paikasta taidemuseoineen.⁴⁸ Kun kaupungin viranomaiset alkoivat lokakuussa 1926 valmistella kirjaston rakentamista, kaupunginvaltuutettu Ullberg sooloili Karjala-lehdessä vastoin kaupunginvaltuuston suunnitelmia kirjoittamalla, että Torkkelinkadun ja Aleksanterinkadun risteys kaipasi sekä ”arkkitehtonista käsittelyä” että taidemuseota monumentaalipaikan aikaansaamiseksi.⁴⁹

Mutta monumentaalista paikkaa ei tullut, tuli kirjasto Torkkelinpuistoon.

Kului vielä kaksi vuotta, ja Sohlbergin rakennusrahasto ehti kasvaa korkoa. Niinpä Taiteenystävät rohkaistuivat syksyllä 1928 anomaan kaupungilta paitsi avustusta taidemuseon rakentamiseen myös tonttia Pantsarlahden bastionilta. Taiteenystävien esityksen mukaan paikkaa puolsi tarkoitukseen sopivana myös asemakaavatoimikunta, jossa muistamme Ullbergin toimineen puheenjohtajana.⁵⁰ Syöttinä oli miljoona markkaa, jotka Taiteenystävät antaisi taidemuseorahastoon, kun taas koulu toteutettaisiin Sohlbergin rahoilla ja myymällä Pikoffin tontti 71.⁵¹ Piirustuksetkin jo odottivat ­– tämä ei varmaankaan ole yllätys – Taiteenystävien sihteerin Ullbergin pöydällä. Ja mikä jännittävintä, hän oli läsnä myös siinä kaupunginvaltuuston lokakuisessa kokouksessa, jossa asiasta tehtiin myönteinen päätös ja päätettiin antaa tarkoitukseen tonttikin – Pantsarlahden bastionilta.⁵²

Miten kaupungin keskipisteeksi tarkoitettu monumentaalinen paikka oli vaihtunut hieman syrjäiseen bastioniin?

Miksi bastionille?

Pantsarlahden bastioni oli jäänne Viipurista 1860-luvulta alkaen puretuista linnoitusrakennelmista, ja sitäkin uhkasi 1910-luvulla purkaminen. Tästä ei vanhaa Viipuria rakastava Ullberg pitänyt, eikä pitänyt myöskään hänen johdollaan 1912 perustettu Viipurin arkkitehdit -yhdistys, jonka puheenjohtaja oli Aminoff ja varapuheenjohtaja Ullberg, Gyldénin, Schulmanin ja Juhani Vikstedtin (myöh. Viiste) ollessa jäseniä. Heitä yhdisti paitsi arkkitehdin ammatti myös se, että he olivat Taiteenystävien piirustuskoulun aiempia, tuolloisia tai tulevia opettajia.⁵³ Yhdistys halusi säilyttää näköalapaikkana tunnetun bastionin, joka tarjosi ”taiteelliselta kannalta … erinomaisen paikan vastaiselle mahdolliselle monumenttaalirakennukselle”.⁵⁴

Tuskin yhdistyksellä kuitenkaan oli tarkoituksena varata bastionia museolle ja piirustuskoululle, olihan Ullbergin promovoima ajatus esplanadin monumentaalisesta paikasta juuri tuolloin ajankohtainen. Päinvastoin, voi vain arvailla, miten aktiivisesti Ullberg vaikutti kulisseissa, kun asemakaava-asioissa apuun kutsuttiin jälleen Bertel Jung, jonka veli Walter oli Ullbergin kurssitoveri. Bertel Jung esitti ehdotuksessaan vuonna 1915, että bastioni säilytettäisiin vaalien tukimuurien ”vanhanaikaista ja kiinnostavaa ilmettä” ja että sen laelle sijoitettaisiin julkinen rakennus tai ravintola.⁵⁵

Bastionin arvokasta käyttöä edisti edelleen Otto-Iivari Meurman, joka oli värvätty Viipuriin uuteen asemakaava-arkkitehdin virkaan 1918.⁵⁶ Kun Meurman oli myös asemakaavatoimikunnan sihteeri ja Ullberg puheenjohtaja, oli syntynyt tiivis työpari, jolla näyttää olleen keskeinen vaikutus siihen, miten Viipurin kaupunkirakennetta ja asemakaavaa kehitettiin.⁵⁷ Meurman piti elossa ajatusta monumentaalisen paikan tarpeellisuudesta⁵⁸ ja ehdotti asemakaavaan eteläisten patterimäkien ”arkkitehtoonista käsittelyä”, joka antaisi kaupungille sen ”tulevaa suurkaupunkiarvoa vastaavan leiman”. Hän esitteli asemakaavaa näin:

”Niille [patterimäille] sommitellut rakennukset tulisivat korkean ja keskeisen asemansa vuoksi määräävästi vaikuttamaan kaupungin ääripiirteisiin näkyen etäälle ja halliten kaupunkia Atenan muinoista Akropolista muistuttavalla mahdikkaalla tavallaan. Kaupungin ääripiirteeseen mereltä saavuttaessa vaikuttaisi tuntuvasti Aleksanterinkadun päässä sijaitsevan, vanhan bastionin rakennustaiteellinen käsittely. Suunnitelmissa on esitetty mainitun bastionin vaikutuksen kohottamista jollakin palatsirakennuksella.”⁵⁹

Kuuluuko Meurmanin kaunopuheisessa selostuksessa läheisen kollegan ääni? Mahdollisesti, sillä vuonna 1923 vahvistetussa Viipurin yleiskaavassa Meurman ehdotti kirjaston paikaksi kalliota Pontuksenkadun urheilukentän luona tai Pantsarlahden bastionia, joka oli hänestä Viipurin monumentaalisin paikka.⁶⁰ 

Viipurissa ilmenikin selvästi se, miten historiallinen rakennuskanta sai itsenäistyneessä Suomessa uusia merkityksiä ja miten suureen Pohjan sotaan päättynyttä Ruotsin ajan historiaa mieluusti korostettiin. Kauppatorin Pyöreä torni, jota Aminoff oli vielä 1908 moittinut vanhaksi, rumaksi ja pahannäköiseksi kivikasaksi,⁶¹ kunnostettiin kahvilaksi ja ravintolaksi 1923, kun taas Tervaniemen kalliolle venäläisen varuskuntakirkon perustuksille kohosi 1934 Viipurin maakunta-arkisto, molemmat Ullbergin piirustuksin. Tästä katsannosta on vain johdonmukaista, että Ruotsin ajan bastionille nousi lopulta taidemuseo ja piirustuskoulu.

Ajanmukaisen taidemuseon mallia ei Suomessa ollut, sillä Helsingin Ateneum sekä Kuopion ja Turun taidemuseot olivat jo vanhoja. Suunnittelutehtävä oli muutenkin haastava, kun koululla ja museolla oli eri tilaajat ja kun tonttina oli uljasnäköalapaikka Pantsarlahden bastionin huipulla. Mutta tehtävänä oli muitakin kiperiä valintoja, esimerkiksi rakennuksen tyyli.

Miksi se tyyli?

Uransa aikana Ullberg leikitteli useilla tyyleillä, kuten edellä esitellyt suunnitelmatkin osoittavat: vuonna 1909 secessionismia, vuonna 1920 ruotsalaista historismia. 1920-luvulla taas kukoisti pohjoismainen klassismi, johon kuuluivat sileät vaaleat seinäpinnat ja antiikin temppeleihin viittaavat arkkitehtuuriaiheet. 

Pohjoismaisella klassismilla Ullbergkin aloitti tammikuussa ja helmikuussa 1928, jolloin hän päiväsi ensimmäiset Pantsarlahden bastionille laatimansa luonnokset. Klassisismi leimasi myös upeaa Pien-Herttualan huvilaa, jonka Ullberg piirsi suunnilleen samoihin aikoihin Taiteenystävien puheenjohtajalle Leo Hackmanille.

Alkuvuoden 1928 piirustuksissa bastionilla seisoo kaksi kapeankorkeaa, harjakattoista rakennusta, joista tulee mieleen vasta valmistunut Helsingin työväenopisto. Toinen on tarkoitettu taidemuseon ja toinen piirustuskoulun tarpeisiin, ja niitä yhdistää kaksi korkeaa pylväskatosta. Lopullisessa suunnitelmassa toukokuulta 1929 rakennussiivet on asetettu toisiinsa nähden 45 asteen kulmaan ja kaupungin puoleinen katos on kutistunut monumentaaliseksi portaaliksi. Merenpuoleinen on venynyt kaarevaksi kaksoispilaristoksi, jonka kautta avautuu henkeäsalpaava merinäköala. 

Monumentaalinen portaali ja sisäänkäynnin korostaminen olivat pohjoismaisen 1920-luvun klassismin suosikkiaiheita. Mutta oliko idea pilareiden rivistä alun perin Ullbergin vai Meurmanin? Luonnostellessaan vuonna 1924 kirjastotalon mahdollisia sijoituspaikkoja Meurman näet sovitti sitä muun muassa Pantsarlahden bastionille ja koristi sen pylväillä sekä meren että kaupungin suuntaan.⁶² Lähtikö Ullberg siis kehittelemään työtoverinsa Akropolis-tematiikkaa vai päinvastoin? 

Kaikkien arkkitehtien tapaan Ullberg lainaili luovasti muiden hyviä ideoita. Taidemuseon ja piirustuskoulun arkkitehtuuria analysoinut professori Simo Paavilainen on tunnistanut useita ajankohtaisia esikuvia, joita Ullberg on saattanut hyödyntää. Olivatko esimerkiksi Göteborgin 300-vuotisjuhlanäyttelyn Minneshallenin (1923) neliskanttiset pilarit innoittaneet piirtämään kaarevaan pilaristoon poikkileikkaukseltaan suorakaiteiset pilarit? Oliko Ullbergin mielessä antiikin temppelin, kuten Sisilian Segestan temppelin, raunio, josta ihastuttavasti puuttui katto ja jonka pylväiden välistä välkehti meri, ja loiko hän suositulle näköalapaikalle tietoisesti ikään kuin katottoman temppelin, joka avautui uljaasti merimaisemaan?⁶³

Mutta klassisismissa pitäytyminen ei ilmeisesti tyydyttänyt Ullbergia. Funktionalismi alkoi jo 1928 villitä nuoria arkkitehteja, ja lähes 50-vuotias Ullbergkin halusi ehkä osoittaa seuraavansa aikaansa ja piirsi nuoren polven eli piirustuskoulun oppilaiden taloon funkisjulkisivut. Kokonaisuudesta muodostui näin tyylillinen synteesi, joka kuitenkin on leimallisesti klassistinen. Ehkä Ullberg myös tietoisesti tasapainotteli; esimerkiksi Eugène Wolff inhosi funktionalismia tai ainakin Aallon funktionalistista kaupunginkirjastoa!⁶⁴ Sitä vastoin bastionin kasemattiin Ullberg sommitteli 1930–1931 kahvilan ja ravintolan funkistyyliin.⁶⁵

Kahvilaa ei kuitenkaan tullut. Nousukausi sortui maailmanlaajuisen laman iskiessä, ja Ullbergin Viipurin-suunnitelmista jäivät kasemattikahvilan lisäksi paperille muun muassa uimahalli sekä Torkkelinpuiston konserttitalo, musiikkiopisto ja ravintola. Varmasti arkkitehtia kuitenkin lohdutti Viipurin taidemuseon ja piirustuskoulun valmistuminen ja vihkiminen käyttöön Taiteenystävien 40-vuotispäivänä 12.10.1930. Tosin bastionin uusi kruunu ehti olla käytössä vain yhdeksän vuotta, ennen kuin talvisota syttyi. Ullbergin elämä päättyi 1944, ja samana vuonna taidemuseo ja piirustuskoulu jäivät lopullisesti uuden itärajan taa Neuvostoliittoon. 

Viipurin Taiteenystävien muistomerkki

Viipurin taidemuseosta ja Taiteenystävien piirustuskoulusta tuli Ullbergin muistetuin ja tunnetuin merkkiteos. Voi myös väittää, että se oli viipurilaisten liikemies- ja vaikuttajaverkostojen yhteinen voimannäyte ja monumentti, jonka aina hyväntuulisena takapiruna ja lobbaajana toistuvasti vilahtaa eri rooleissa Ullberg. 

Verkostojen merkitystä ei silti voi yliarvioida. Historioitsija Charlotte Wolff, joka on tutkinut Viipurin talouseliitin ja taidemaailman välisiä kytköksiä, selittää, että 1800–luvun lopun ja 1900-luvun alun kansalaisihanteeseen kuului perinteisen klassisen sivistyksen lisäksi yhteisöllinen toiminta ja että säätyläisen ja kaupunkiporvarin tuli ”ymmärtää ja arvostaa taiteita, sillä niiden katsottiin edistävän ihmisen henkistä ja moraalista tasapainoa ja hänen hyveellisyyttään”. Tähän ihanteeseen kuului taiteen ja taiteilijoiden tukeminen ja mesenoiminen.⁶⁶

Erityisen merkittävä verkosto hahmottuu, kun tarkastellaan Uno Ullbergin toimintaa ja tuotantoa suhteessa Viipurin Taiteenystävien piireihin. Voikin hyvästä syystä väittää, että Uno Ullberg oli Viipurin Taiteenystävien arkkitehti. 

---

Lähteet ja kirjallisuus

Arkistot

Kansallisarkisto, Helsinki (KA)

Viipurin kaupungin rakennustoimiston asemakaavaosaston arkisto (VKRA)
• Asemakaavatoimikunnan kokouspöytäkirjat (1924–1924)

Viipurin kaupunginvaltuuston arkisto (VKVA)
• Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat (1917–1917)
• Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat (1928–1928)

Viipurin maistraatin arkisto (VMA)
• Kartat ja piirustukset
•• Rakennuspiirustukset

Viipurin Taiteenystävät ry:n arkisto (1891–1984)
• Yhdistyksen historiaa koskevaa aineistoa

Takaisinvalloitus. Konekirjoitusliuska, Jaakko Leppo. 
• Bruno Tuukkasen muistelmia
• Viipurin kaupungin taidemuseon aineistoa (1930–1939)
•• Yhdistyksen historiaa koskevia muistiinpanoja ym.
• Valokuvia

Kansalliskirjasto
digi.kansalliskirjasto.fi

Museovirasto
Kuvakokoelma
Historian kuvakokoelma

Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseo, Helsinki
Kirjaston arkisto
Kuva-arkisto
Piirustusarkisto

Turun museokeskus, Turku
VSO-kokoelma

Wien Museum, Wien 
Wien Museum Online Sammlung
Entwurf für das Gebäude der Wiener Secession, Wien-Museum-Online-Sammlung-115982.pdf

Kirjallisuus

Berger, Laura 2020. ”Kaupungin elämän keskipiste”. Unelma monumentaalisesta paikasta. Teoksessa Uno Ullberg. Viipurin arkkitehti. Toim. Netta Böök & Kari Immonen. Uno Ullberg -seuran julkaisuja 1. Helsinki: Arkkitehtuurimuseo, 93–99.

Floman, Per-Erik 2010. Unelma taidemuseosta. Drömmen om ett konstmuseum. Teoksessa Tyttö kukkivalla niityllä. Aarteita Viipurin Taiteenystävien kokoelmasta. Flicka på blomsteräng. Skatter från Viborgs Konstvänners samling. Etelä-Karjalan taidemuseo & Hämeenlinnan Taidemuseo / Södra Karelens konstmuseum & Tavastehus Konstmuseum, 23–39. 

Immonen, Kari & Böök, Netta 2020. Uno Ullberg – kaikessa mukana. Teoksessa Uno Ullberg. Viipurin arkkitehti. Toim. Netta Böök & Kari Immonen. Uno Ullberg -seuran julkaisuja 1. Helsinki: Arkkitehtuurimuseo, 14–49.

Jokinen, Teppo 2020. Arkkitehti Gustaf Nyströmin pankkisuunnitelmat Viipurissa 1900-luvun alussa. Teoksessa Monumenteista tanssiaskeliin. Taiteiden ja kulttuurin Viipuri 1856–1944. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 22. Toim. Anna Ripatti & Nuppu Koivisto. Helsinki: Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, 279–304.

Meurman, O.-I. 1921. Viipurin yleisasemakaava. Arkkitehti 4/1921, 7–13. 

Meurman, Otto-I. 1977. Viipurin arkkitehdit. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 2. Lappeenranta: Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura.

Neuvonen, Petri 2017. Linnoituksesta historialliseksi muistomerkiksi. Viipurin vanhakaupunki 1856– 1939. Aalto University publication series, Doctoral dissertations 164/2017. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu. Helsinki: Aalto University, saatavilla: https://aaltodoc.aalto. /handle/123456789/29048 

Paavilainen, Simo 2020. Viipurin taidemuseo, kasematti ja Pietari-Paavalin seurakuntatalo. Teoksessa Uno Ullberg. Viipurin arkkitehti. Toim. Netta Böök & Kari Immonen. Uno Ullberg -seuran julkaisuja 1. Helsinki: Arkkitehtuurimuseo 124–139.

Ullberg, Uno 1930. Viipurin taidemuseon ja taidekoulun rakennukset. Arkkitehti 10/1930, 155–159.

Valkonen, Olli 1992. Viipurin taiteenystävät 1890–1940. Helsinki: [Viipurin Taiteenystävät ry.]. 

Viipurin kaupunginvaltuuston esittelylista 16.10.1928. VKVA. KA.

Wolff, Charlotta 2016. Liike- ja kulttuurielämän väliset yhteydet 1800-luvun ja 1900-luvun alun Viipurissa. Teoksessa Muuttuvien tulkintojen Viipuri. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 18. Toim. Anu Koskivirta & Pentti Paavolainen & Sanna Supponen. Helsinki: Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, 49–65, saatavilla: https://wiipuri.fi/app/uploads/2018/12/VSKS-Toimite-18-Charlotta-Wolff.pdf

Sanomalehdet

• Hufvudstadsbladet
• Karjala
• Viipurin Sanomat
• Wiborgs Nyheter

Julkaisemattomat

Ullberg, Lydia. Släkt-bok 1807–1942. Far- och morföräldrar. Mitt barnsdomshem. Kirjaston arkisto. Arkkitehtuuri- ja designmuseo.

---

1. Samana vuonna G. A. Serlachius Ab teki vuorineuvos Gösta Serlachiuksen myötävaikutuksella merkittävän lahjoituksen Helsingin Taidehallin toteuttamista varten. ↩︎
2. Ullberg 1930, 155. ↩︎
3. Valkonen 1992, 118; vuosina 1899–1904 piirustuskoulu toimi leski Helena Winterin talossa Teatterikadulla eli Possenkadulla.  ↩︎
4. Valkonen 1992, 41, 116; Ullberg opetti koulussa 1907–1913. ↩︎
5. Valkonen 1992, 121; vuonna 1935 Ullberg valittiin VTY:n varapuheenjohtajaksi.  ↩︎
6. Neuvonen 2017, 201; Ullberg ja Lindquist olivat myös Tekniska Föreningen i Finlandin jäseniä.  ↩︎
7. Ullberg, Lydia. ↩︎
8. Valkonen 1992, 12, 13, 121. Perustajajäseniin lukeutui myös kaupunginarkkitehti Brynolf Blomkvist. ↩︎
9. Immonen & Böök 2020, 26. ↩︎
10. Neuvonen 2017, 205. Ullberg istui Teknillisen klubin hallituksessa vuodesta 1919. Vuonna 1925 hänet nimitettiin Klubin kunniajäseneksi. Wiborgs Nyheter 26.1.1925, ”Tekniska Klubbens 30-årsjubileum”. ↩︎
11. Immonen & Böök 2020, 26. Maalarinliike C. J. Ullberg vastasi Hackmanin liike- ja asuintalon maalaustöistä. ↩︎
12. Työluettelo. Uno Ullberg – Viipurin arkkitehti 2020, 392–396. ↩︎
13. Neuvonen 2017, 98–99; Wolff 2016, 57; Valkonen 1992, 121. Wolff toimi ensin Hackman & Co:n prokuristina ja päätyi yhdeksi Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön pääosakkaista, samoin kuin Wilhelm Hackman. Yhteistä liiketoimintaakin oli, esimerkiksi Wolff, Sohlberg, Carl Borenius ja talon suunnitellut Eduard Dippell olivat hakeneet vahvistusta säännöille Ab Torkelin yhtiömuotoiseen rakentamiseen. Neuvonen 2017, 99. ↩︎
14. Sellgren nousi Itä-Suomen Rautakauppa Oy:n toimitusjohtajaksi ja vuonna 1917 Sementtivalimo Oy:n sekä Säiniön Tiilitehdas ja Saha Oy:n toimitusjohtajaksi. ↩︎
15. Yhteisistä taideharrastuksista kertoo se, että nimittäessään 1900-luvun alussa taidehankinnoista vastaavan komitean kaupunki nimesi siihen Wolffin, Wilhelm Hackmanin ja kirjakauppias Walter Hovingin. Floman 2010, 28. ↩︎
16. Valkonen 1992, 82. ↩︎
17. Immonen & Böök 2020, 35. ↩︎
18. Viipurin kaupunginhallituksen kirje Uno Ullbergille 22.6.1932. Kirjaston arkisto. Arkkitehtuuri- ja designmuseo. ↩︎
19. Berger 2018, 112. ↩︎
20. Bruno Tuukkasen muistelmia. Viipurin Taiteenystävät ry:n arkisto. KA. ↩︎
21. Karjala 28.1.1917a, ”Taidemuseo Viipuriin!”; Wiborgs Nyheter 1.3.1917, ”Viborgs Konstvänners årsmöte. Frågan om ett konstmuseum”. Lagercrantzin talo oli Ivar Aminoffin käsialaa (1902). Meurman 1977, 37. ↩︎
22. Paavilainen 2020, 132. ↩︎
23. Immonen & Böök 2020, 24 (tieto Teppo Jokiselta). ↩︎
24. Wiborgs Nyheter 1.3.1917, ”Viborgs Konstvänners årsmöte. Frågan om ett konstmuseum”. ↩︎
25. Karjala 20.12.1916, ”Viipurin Taiteenystävien 21:nen näyttely”, A. K–la; Karjala 28.1.1917a, ”Taidemuseo Viipuriin!”, S. H. ↩︎
26. Wiborgs Nyheter 10.1.1917, ”Ett framtidsprojekt”. ↩︎
27. Wiborgs Nyheter 1.3.1917, ”Viborgs Konstvänners årsmöte. Frågan om ett konstmuseum”. ↩︎
28. Ivanoffskien rakennusten piirustukset: ks. Linnoituksen tonttia 39 koskevat piirustukset. Rakennuspiirustukset. Kartat ja piirustukset. Viipurin maistraatin arkisto. KA. ↩︎
29. Teppo Jokinen on arvioinut, että 1910 Nyströmillä ei ehkä olisi ollut mahdollisuutta ottaa toimeksiantoa vastaan. Jokinen 2020, 291. ↩︎
30. Valkonen 1992, 44. Rakennus tuli sittemmin tunnetuksi Lehtovaaran talona; vuonna 1916 kondiittori Emil Lehtovaara perusti taloon nimeään kantavan ravintolan (Neuvonen 2017, 168), ja Ullberg laati toiseen kerrokseen sitä varten muutospiirustukset (Uno Ullberg – Viipurin arkkitehti 2020, 390). Raunioitunut talo kunnostettiin vuonna 2024 osana Viipurin kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten korjaushanketta. ↩︎
31. Wiborgs Nyheter 22.11.1911, ”En monumental plats i Viborg”, allekirjoittajina J. F. Hackman, Rurik Lindquist, arkkitehdit Wäinö Keinänen, Allan Schulman, Uno Ullberg, Axel Gyldén ja Georg Fraser.  ↩︎
32. Berger 2020, 94; Berger on selvittänyt kysymystä Viipurin monumentaalisesta paikasta ja Ullbergista asian aktiivisena ajajana. ↩︎
33. Viipurin Sanomat 1.12.1911, ”Satavuotismuiston ikuistaminen”. ↩︎
34. Valkonen 1992, 35. ↩︎
35. Berger 2018, 94–95. ↩︎
36. Wiborgs Nyheter 28.2.1917, ”Upprop!”; Valkonen 1992, 58. Kaupungin väkiluvusta: Viipurin kaupunginvaltuuston kokouspöytäkirja 16.1.1917, mom 18. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat (1917–1917). VKVA. KA. ↩︎
37. Asemista VTY:ssä Valkonen 1992, 121; Alfthanin tytär Toni Alfthan oli ollut VTY:n piirustuskoulun käytyään johtokunnan varajäsenenä 1904–1912. ↩︎
38. Valkonen 1992, 62: Hackman istui valtuustossa vuodesta 1912, Ullberg vuodesta 1914. Sellgren oli valtuutettuna 1902–1920, Alfthan puheenjohtajana 1914–1918. Lisäksi Alfthan oli ollut töissä Hackman & Co:ssa ja isännöitsijänä Havin tehtailla, joka oli ollut 1860-luvun vararikkoon saakka Alfthanien yritys. Helsingin Sanomat 25.5.1929, ”Toiminimi Fred. Alfthan 50-vuotias”; Karjala1.12.1929, ”Havin tehtaat 100-vuotiaat”. Myös Wolff oli aiemmin istunut Viipurin kaupunginvaltuustossa. ↩︎
39. Karjala 13.1.1920, ”Rakennustaidenäyttely”; näyttely avattiin Viipurin Teknillisen Klubin 25-vuotismuistojuhlan yhteydessä. Ullbergilta olivat esillä myös Hackmanin liike- ja asuintalon piirustukset ja pienoismalli. Molemmat pienoismallit olivat taituroineet taiteilijat Väinö Kunnas ja Lauri Välke. Valokuvat pienoismallista: kuva-arkisto, Arkkitehtuuri- ja designmuseo. ↩︎
40. Wiborgs Nyheter 20.10.1917, ”Storartad donation”. Karjala-lehden mukaan Sohlbergin lahjoitussummat olivat Ullbergin laskelmiin nähden kaiken varalta kaksinkertaiset. Karjala 21.10.1917a, ”Suuremmoinen lahjotus ’Viipurin Taiteenystäville”. ↩︎
41. Wiborgs Nyheter 20.10.1917, ”En ståtlig donation”. ↩︎
42. Ks. Linnoituksen tonttia 71 koskevat piirustukset (alkaen 1885). Rakennuspiirustukset. Kartat ja piirustukset. Viipurin maistraatin arkisto. KA. ↩︎
43. Valkonen 1992, 63, 65.  ↩︎
44. Karjala 13.1.1920, ”Rakennustaidenäyttely”; näyttely avattiin Viipurin Teknillisen Klubin 25-vuotismuistojuhlan yhteydessä. Ullbergilta olivat esillä myös Hackmanin liike- ja asuintalon piirustukset ja pienoismalli. Molemmat pienoismallit olivat taituroineet taiteilijat Väinö Kunnas ja Lauri Välke. Valokuvat pienoismallista: kuva-arkisto, Arkkitehtuuri- ja designmuseo. ↩︎
45. Karjala 21.10.1917a, ”Suuremmoinen lahjotus ’Viipurin Taiteenystäville”. ↩︎
46. Karjala 13.10.1930, ”Karjalan kuvaamataiteitten uusi koti vihittiin eilen juhlallisesti”. Thesleffin serkku oli ollut yhdistyksen varapuheenjohtaja 1897–1916, ja Sergejeffin poika oli johtokunnan jäsen 1922–1936. ↩︎
47. Valkonen 1992, 63. ↩︎
48. Berger 2020, 93. ↩︎
49. Karjala 11.10.1926, ”Kirjastotalon paikka”, Uuno Ullberg. ↩︎
50. Viipurin kaupunginvaltuuston esittelylista 16.10.1928, 5. VKVA. KA. Taiteenystävien esitykseen sisältyi kivisten ulkoportaiden rakentaminen kaupungin rahoituksella. ↩︎
51. Karjala 12.10.1930, ”Koti Karjalan taiteelle. Viipurin taidemuseo- ja -koulutalot vihitään tänään”, nimim. ”Spectator”. ↩︎
52. Viipurin kaupunginvaltuuston kokouspöytäkirja 16.10.1928, mom. 3. Viipurin kaupunginvaltuuston pöytäkirjat (1928–1928). VKVA. KA. ↩︎
53. Brynolf Blomkvist opetti piirustuskoulussa 1893–1897, Allan Schulman 1897–1899, Ivar Aminoff 1904–1908 ja 1915–1916, Axel Gyldén 1907–1912 ja 1914–1916, Juhani Viiste 1916–1922. Valkonen 1992, 121, 116. Muut jäsenet olivat Leander Ikonen, Gerhard Sohlberg ja Otto Wartiovaara. Arkitekten 6/1912, 105. ↩︎
54. Karjala 8.11.1912, ”Satamakysymyksemme”, Viipurin Arkkitehtien kirje Viipurin valtuusmiehille, allekirjoittajina Axel Gyldén, Leander Ikonen ja Uno Ullberg. ↩︎
55. Neuvonen 2017, 177. ↩︎
56. Ullberginsa oli tässäkin sormensa pelissä: tammikuussa 1917 oli kaupunginvaltuuston kokouksessa, jossa istuivat muiden muassa Alfthán, Hackman, Schulman, Sellgren, Sergejeff ja Ullberg, päätetty muodostaa asemakaavavaliokunta, johon oli valittu Alfthan, Hackman, Sergejeff ja Ullberg. Viipurin kaupunginvaltuuston kokouspöytäkirja 31.1.1917, mom. 2. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat (1917–1917). VKVA. KA. Asemakaava-arkkitehdin virka ja asemakaavatoimikunta perustettiin vuonna 1918. Immonen & Böök 2020, 42.  ↩︎
57. Immonen & Böök 2020, 42; Ullberg oli kaupunginvaltuustossa 1914–1929 ja asemakaavatoimikunnan puheenjohtajana 1918–1936. Uno Ullberg – Viipurin arkkitehti 2020, 396. ↩︎
58. Meurman kirjoitti uutta asemakaavaa hahmotellessaan: ”Viipurilla ei ole, kuten useimmilla muilla kaupungeilla minkäänlaista »painopistettä», mikä muodostaisi kaupungin sydänkohdan, jossa sen julkinen elämä ja liikenne kohoaisi huippuunsa esiintyen siellä kaupungin arvoa ja traditioita vastaavassa monumentaalisessa asussaan, ja joka olisi ytimenä orientoimisessa. Tätä seikkaa ei ainoastaan ole pidettävä esteettisenä, vaan myöskin käytännöllisenä haittana, joka kaipaa pikaista korjausta.” Meurman 1921, 12. ↩︎
59. Meurman 1921, 12. ↩︎
60. Berger 2018, 104–105. ↩︎
61. Kaupunginvaltuusto, puheenjohtajanaan kirjakauppias Walter Hoving, päätti 1908 säästää Pyöreän tornin purkamiselta. Neuvonen 2017, 153–154. ↩︎
62. Viipurin asemakaavatoimikunnan kokouspöytäkirja, mom. 4 ja liitteet, 14.11.1924. Asemakaavatoimikunnan pöytäkirjat (1924–1924). VKRA. KA. On huomionarvoista, että Meurmanin ja Ullbergin lisäksi toimikunnassa istui tuolloin Juhani Vikstedt, joka vaikutti kaupunginvaltuustossa 1920–1926 ja apulaislääninarkkitehtina 1924–1929. Meurman 1976, 183. ↩︎
63. Paavilainen 2020, 135, 137; Paavilainen näkee rakennuksen viuhkamaisessa pohjamuodossa myös manierismin ja barokin tehokeinoja, kuten valeperspektiivin. ↩︎
64. Näin on todennut Jaakko Leppo, joka toimi Taiteenystävien johtokunnan sihteerinä 1933–1937. Konekirjoitusliuskat (Jaakko Leppo). Yhdistyksen historiaa koskevia muistiinpanoja ym. Viipurin kaupungin taidemuseon aineistoja. Viipurin Taiteenystävät ry:n arkisto. KA.  ↩︎
65. Paavilainen 2020, 137–138. ↩︎
66. Wolff 2016, 50, 57. ↩︎